Ripsiteknikko, tilaatko tuotteita EU:n ulkopuolelta?

28.11.2024

Ripsiteknikkojen joukossa on yleistynyt tuotteiden tilaaminen suoraan Euroopan ulkopuolella toimivista halpaverkkokaupoista. Kun teet ripsitarviketilauksen Euroopan talousalueen(ETA) ulkopuolelta, tulee sinun huomioida tuotteen maahantuontiin liittyvät vastuut ja velvollisuudet. Ripsipidennystuotteista osa luokitellaan kosmeettisiksi tuotteiksi, osa kemikaaleiksi ja osa tavaroiksi. Näin ollen tuotteet kuuluvat eri lainsäädäntöjen piiriin. Jos sinulla ei ole kosmetiikka- sekä kemikaalilainsäädännöstä tarkkaa tietoa, kannattaa AINA tilata tuotteita vain EU- alueelta. Toisin sanoen, jos tilaat esimerkiksi ripsiliimaa Kiinasta, olet sen maahantuoja, koska ostat kemikaalituotteen suoraan ETA-alueen ulkopuolellasijaitsevalta toimittajalta ja tuot sen Euroopan talousalueelle. EU:n lainsäädännössä on korkeimmat kemikaaliturvallisuuden standardit maailmassa. Vastuullasi on siis varmistaa, että ETA-alueelle tuomasi ripsiliima ja kaikki muut ripsituotteet täyttävät nämä vaatimukset.

Kosmetiikka-asetus vaikuttaa osaan ripsituotteista

Esimerkiksi ripsipidennysten puhdistusvaahdot sekä osa primereista kuuluvat kosmetiikka-asetuksen piiriin. Kosmetiikan maahantuoja vastaa kosmetiikka-asetuksen mukaan tuotteen turvallisuudesta, turvallisuusanalyysinteettämisestä sekä sen rekisteröinnistä EU:n hallitsemaan CPNP-tietokantaan. Maahantuojalla on myös muita velvoitteita liittyen kosmeettisen tuotteenjakeluun sekä kuluttajamyyntiin. Tuotteesta tehtäviä markkinointiväittämiä säädellään tiukasti ja tästä syystä myös tämä osa-alue lainsäädännöstä tulee olla hallussa. Tuotteesta ei saa tehdä harhaanjohtavia tai virheellisiä väittämiä.

Tuotteen kategoria ei aina ole helppo selvittää

Toisinaan kauneudenhoitoalalla käytetään tuotteita, jotka ovat ns rajatapaustuotteita ja niiden kuulumista johonkin kategoriaan joudutaan erikseen pohtimaan. Olemme myös itse joutuneet tilanteeseen, jossa olemme hyödyntäneet Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (TUKES) asiantuntijuutta, jotta tuotteen oikea kategoria on löydetty. Nämä asiat eivät aina ole helppoja ja selkeitä, vaan tulkintaan vaikuttaa esimerkiksi tuotteen käyttötarkoitus ja tuotteesta tehtävät markkinointiväittämät. Mielenkiintoista on, että jos tuote on rekisteröity johonkin kategoriaan, siitä ei saa tehdä väittämiä, jotka kuuluvat toisen kategorian piiriin, vaikka tuotteella olisi nämä ominaisuudet. Maahantuojan tulee siis tuntea laajasti lainsäädäntöä ja ymmärtää eri asetusten sisältö. Jos haluat varmistaa, että et joudu tuotteen maahantuojaksi ja vastuuhenkilöksi, tilaa tuotteet aina ETA alueella toimivalta luotettavalta toimijalta.